Pysähtymisestä kiihdytyskaistalle

Pandemian seurauksena taksiajot kuluttaja liikenteessä loppuivat keväällä 2020 kuin seinään. Menevä ryhtyi välittömästi etsimään kumppania, jonka kanssa he voisivat rakentaa ketterästi uutta liiketoimintaa.

Tuloksen rooli

Tuloksen avulla pääkaupunkiseudun ja osan Uudestamaasta kattava ruokien kotiinkuljetuspalvelu Murkina lanseerattiin alle viikossa. Konsepti toi verkkokaupan kuljetuksineen kauppoihin, joissa sitä ei vielä ollut. Tulos koordinoi ja yhdisti toimijat, K-kauppiaita ja Ukko.fi -palvelun. Menevä mukautti palvelukanavansa mahdollistamaan ruokatilaukset mobiilisovelluksen ja puhelinvaihteen avulla. Ukko.fi:n kontaktoimat ja hygieniapassilla varustetut kevytyrittäjät hoitivat ruokien keräilyn, K-kauppiaat sorvasivat tilitys käytäntöjään, sekä kouluttivat ruokien keräilijät, ja Menevä-taksit hoitivat kuljetukset. Kolmessa viikossa Menevä operoi pelkästään pääkaupunkiseudulla yli 1000 kuljetusta.

Koska taktisen suoramarkkinoinnin teho oli kuluttaja kyytien vähäisen kysynnän takia laskenut, Tulos auttoi Menevää maksimoimaan orgaanisen näkyvyyden. Tämä tehtiin arvopohjaisen markkinoinnin konseptien avulla siten, että ne jalkautuivat vaikuttajien toimesta pää medioihin ja sosiaaliseen mediaan. Koko taksiala oli edelleen pysähdyksissä ja yhteiskunnassa vallitsi poikkeustila, joten huomioarvo oikeille markkinoinnin teoille oli taattu.

Medianäkyvyyttä

Kun eturivin tähtiä vilisevän GG Caravanin Rautatientorin suurkonsertti peruuntui, levy-yhtiöksi itsensä muuttanut Menevä päätti välittää esityksen taltiointina, joka keräsi välittömän medianäkyvyyden ja esitetään myöhemmin suurelle yleisölle. Taltioinnin jatkoksi tehtiin markkinointi maailman sovinnaisuuden rikkonut Twitter-stuntti yhteistyössä Palefacen kanssa – samalla julkaistiin artistin ilmasto teemaa kantava sinkku Viimeinen puunoksa. Menevän Twitter-tilin käyttöönsä kaapannut artisti aiheutti huomiota sekä pahennusta – tästä kaikesta oli yhdessä viestintätoimisto Myyn kanssa helppo ammentaa mainonnan sisältöjä ajamaan liikennettä myyntikanaviin sekä Menevän sähkötaksitilauksiin. Syntyneen mielenkiinnon myötä tilaussovelluksessa lanseerattiin sähköauton valintamahdollisuus maanlaajuisesti. Tempausten ansiosta Menevä sai näkyvyyttä useita kertoja muun muassa MTV:llä ja Taloussanomissa, Markkinointi & Mainonnan digitaalisessa ja painetussa lehdessä, Helsingin Sanomien koko aukeaman artikkelissa, lukuisissa digikanavissa sekä radiossa.

Katso alta: GG Caravanin uuden materiaalin kesätaltiointi by Menevä Records

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön GG Caravan (@ggcaravan) jakama julkaisu

Syksyllä, pandemian nostaessa päätään, lanseerasimme Maskikäsky-konseptin. Samalla Menevästä tuli Suomen ensimmäinen brändi, joka suositusten sijaan määräsi työntekijöilleen maskit sekä samalla tarjosi kaikille asiakkailleen maskin ilmaiseksi. Näin saatu huomio ohjattiin edullisiin 25 euron koronatesti-KELA-kyyteihin. Lisäksi Tulos suunnitteli käyttölaajennuksia jo 2019 pelillistettyyn palvelusovellukseen, huomioiden sesongin ja markkinoinnin teemojen mukaiset kuluttaja-aktivoinnit. Käyttäjät pääsevät seuraamaan kunkin teeman mukaan luotuja kuvakkeita kartalla – 2020 loppusyksystä takseja kuvaavat ikonit ovat maskeja, mutta esimerkiksi Karpo-elokuvan ilmestyessä erikoisbrändättyä Karpo-taksia kuvasi kartalla karvalakki.

Tulokset

Uusien liiketoimintojen ja ekosysteemien ketterä toteutus.

Markkinaosuuden haltuunotto kriittisinä aikoina.

Valtakunnallinen medianäkyvyys pienillä investoinneilla.

Luovat ratkaisut ideasta toteutukseen yhdeltä toimittajalta.

Tulos on auttanut meitä jalkauttamaan arvopohjaisen markkinoinnin teemat tavoitteelliseksi ja mitattavaksi tekemiseksi. He ovat vastanneet poikkeuksellisiin olosuhteisiin muuntautumiskykyisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla. Tulos ei ole pelkästään digitoimisto vaan aidosti strateginen kumppani.

Arto Peisa, Myynti- ja markkinointijohtaja, Menevä Oy

Kun digitaalinen osaaminen ja luova markkinointi yhdistetään, mahdollisuudet ovat monet. Tulos auttaa yritystäsi löytämään oikeat lääkkeet myös poikkeustilanteissa.

Sampo Karpo, Creative Director
+358 50 598 2995
sampo.karpo@tulos.fi

Tutustu myös näihin