Menestyksen resepti

Menestyksen reseptiin kuuluu useita ainesosia. Kuluttajakysynnän ymmärrystä, valikoiman kuratointia, asiakaskokemuksen ja infran jatkuvaa parantamista.

Yksi merkittävistä kasvun ajureista on ollut systemaattinen investointi digitaaliseen markkinointiin ja asiakashankintaan, joka on siivittänyt Finnish Design Shopia Suomen kansainvälisesti menestyneimmäksi verkkokaupaksi.

Vuonna 2011 Finnish Design Shopin pitkäaikainen perustaja-toimitusjohtaja Teemu Kiiski teki tähän liittyvän suuren päätöksen, jota hän tuolloin kuvaili näin: ”Olemme aikaisemmin tehneet yhteistyötä useiden tahojen kanssa ja saavuttaneet hyvän pohjan menestykselle. Tuloksen kanssa haluamme nostaa tekemisemme uudelle tasolle. Tuloksen tekijät ovat omaa luokkaansa digimarkkinoinnissa ja vakuuttivat meidät vahvalla käytännön verkkokauppaosaamisellaan.”

Rima oli korkealla, koska Finnish Design Shopin kilpailukenttä oli muuttumassa globaaliksi.

Tuloksen rooli

Yhteistyön alusta lähtien Tuloksen rooli on ollut fokusoitunut, mutta kattava. Kasvu ei ole tullut pikavoitoilla eikä ”lätkämailana”, vaan jatkuvan inkrementaalisen kehittämisen kautta.

Vahva ohjautuvuus tekemiseen pitää markkinoinnin ketteränä, aikaansaavana ja kehityssyklit järkevinä. Silti Finnish Design Shop on mukana maratonissa, ei sadan metrin sprintissä. Tämän muistaminen ohjaa ajatukset omaa nenää pidemmälle.

Tuloksen vastuualueisiin on kuulunut muun muassa:

  • Digitaalinen asiakashankinta ja markkinointi maksetun median kautta, erityisesti hakukoneissa ja sosiaalisessa mediassa
  • Jokavuotinen digistrategian uudelleentarkastelu ja vuosisuunnittelu
  • Monipuolinen uusien kanavien testaaminen, mm. Pinterest, VKontakte, Yahoo! Japan, Yandex
  • Liiketoiminnallisten löydösten nostamien web-analytiikasta
  • Markkina- ja kilpailija-analyysit
  • Ohjelmallinen display-markkinointi
  • Orgaanisen näkyvyyden parantaminen hakukoneissa
  • Sivuston myynnin parantaminen konversio-optimoinnilla
  • Affiliate-markkinoinnin strategia ja kehittäminen
  • Aktiivinen in-house-osaamisen kasvattaminen kouluttamalla ja olemalla mukana rekrytoinnissa

Liikevaihto yhteistyön aikana

3 → 40 MEUR

Kansainvälisen myynnin osuus

50+ %

Yhteisten työpäivien määrä

1000+

Tavoitteellinen kasvu

Vuosi vuoden perään kasvutiimi on pystynyt tuottamaan kasvua tavoitetahdissa (tai jopa yli) siitä huolimatta, että mainonnalle on asetettu kunnianhimoinen 1000 prosentin tuottosuhdetavoite (ROAS). Eli jokainen mediaeuro muuttuu kymmenen euron myynniksi.

Google-mainonnalla on tehty skaalattavaa koemarkkinointia uusilla kansainvälisillä markkinoilla ja tulosten perusteella mediainvestointeja on voitu painottaa oikein, joka näkyy kannattavan kasvun kiihtymisenä. Google Shopping on valjastettu jo vuodesta 2014 lähtien globaaliksi myyntikoneeksi.

Intohimoinen tiimi pitää huolen, että Finnish Design Shop on ensimmäisten joukossa testaamassa mainosalustojen uusimpia beta-ominaisuuksia ja edistyneimpiä tekoälyratkaisuja.

Tiiviin yhteistyön kautta ideat saadaan ketterästi jalkautettua toimiviksi toteutuksiksi.

Tuloksen tiimin tekeminen sopii hyvin kaltaisellemme kasvuyritykselle. Arvostan yhteistyömme ketteryyttä ja mutkattomuutta, sekä Tuloksen halua oppia jatkuvasti uutta. Meidän tiimejä yhdistää myös “kasvua joka päivä tekemällä pieniä asioita oikein” -mentaliteetti.

Reetta Noukka, COO, Finnish Design Shop

Tiiviin yhteistyön aikana on taklattu lukematon määrä erilaisia haasteita, kasvatettu bisnestä ja samalla kasvettu yhdessä. Tuloksen tiimi on kuin osa FDS:n in-house-tiimiä, ei vain markkinointipuheissa, vaan jokainen osapuoli kokee työskentelevänsä työkaverin kanssa.
Ja kasvu jatkuu.

Toni Voutilainen, Head of Paid Search, Tulos

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa maksuton lietsontasessio

Tutustu myös näihin

Keissi: Lumme Energia – rohkea uudistaja valloittaa sähkömarkkinaa

Lumme Energia – rohkea uudistaja valloittaa sähkömarkkinaa

Keissi: Finnish Design Shop – Suomen kansainvälisesti menestynein verkkokauppa

Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa ei tapahdu vahingossa. Mitä 10 vuoden yhteistyön aikana on saatu aikaan?

Keissi: Menevä – Suomen suurin taksialan yritys

Keissi: Menevä – Suomen suurin taksialan yritys