Hakusanamainonta
Hakusanamainonta on yksi maailmanhistorian tehokkaimmista myyntikanavista. Se on työkalu verkkomyyntiin, kasvuun ja markkinaosuuksien haalimiseen. Se voi olla työkalu myös kansainvälistymiseen.
Hakusanamainonnalla tarkoitetaan mainoksia, jotka näet Googlen ja Bingin kaltaisten hakukoneiden hakutulossivuilla. Suomessa Google-mainonta on muotoutunut synonyymiksi hakusanamainonnalle, koska Googlen hakukonemarkkinaosuus Suomessa on yli 96 prosentissa.
Miksi hakusanamainonta?
”En minä ainakaan niitä mainoksia koskaan klikkaa”, kuulee aina joskus sanottavan epäilevästi. Ei se mitään, koska miljoonat muut klikkaavat – ja myös ostavat, kun heille osataan tarjota oikea ratkaisu, oikealla tavalla, oikeaan aikaan.
Hakusanamainonnan ylivoimainen teho perustuu ratkaisun tarjoamiseen juuri sillä hetkellä, kun ihminen sitä haluaa. Tarjolla on kuluttajan jakamaton huomio.
Tarkka kohdennus, mitattavuus, testattavuus ja se, että mainoksesta joutuu maksamaan vasta sitten, kun joku klikkaa sitä – näistä syntyy miljardien arvoinen rahamylly.
Hakusanamainonta Tuloksella
Meillä on satojen miljoonien eurojen edestä oppia hakusanamainonnalla tuotetusta verkkomyynnistä. Siksi meillä voidaan sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että suurimmat voitot hakusanamainonnassa saadaan niiden yritysten kanssa, joilla on myös itsellään paloa ja tavoitteellista kasvuhalua.
Hakusanamainonta ei kuitenkaan ole maaginen ratkaisu takkuavaan verkkokauppaan, epäonnistuneeseen hinnoittelustrategiaan tai huonoon käyttäjäkokemukseen. Se voi oikeissa käsissä kiihdyttää kasvua niin paljon, että joudut jopa luomaan suuremmat kasvutavoitteet, mutta perusliiketoiminnan lainalaisuuksia se ei silti muuta.
Jos käytät Googleen tuhansia euroja kuukaudessa, voi hakusanamainonnan auditointi olla fiksuin yksittäinen investointi mainonnan tehon parantamiseen.
Tuloksen vahvuudet
Kokemus
Kansainvälistä ja palkittua kokemusta hakusana- ja muusta digimainonnasta useilta toimialoilta.
Joustavuus
Joustavat yhteistyömallit tekevät yhteistyöstä helppoa. Integroidumme sulavasti kaikenlaisiin organisaatioihin.
Reagointikyky
Nopea reagointi uusimpiin hakusanamainonnan käytäntöihin ja tietoon. Testaamme uusimpia beta-ominaisuuksia jatkuvasti.
Kehitystahto
Valmius ja tahto kouluttaa ja kehittää myös asiakkaiden sisäisiä resursseja hakusanamainontaan, mittaamiseen ja testaamiseen.
Asiantuntijaltamme
Tarkka kohdennus, mitattavuus, testattavuus ja se, että mainoksesta joutuu maksamaan vasta sitten, kun joku klikkaa sitä – näistä syntyy miljardien arvoinen rahamylly. Hyvää on jaossa, erityisesti kasvuhaluisille yrityksille.
Toni Voutilainen, Head of Paid Search
Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun
Tiimimme
Petra Meinander
Team Lead and Senior Paid Search Consultant
Tuomas Riihimäki
Paid Search Consultant
Tiina Rouhiainen
Senior Paid Search Consultant
Toni Voutilainen
Head of Paid Search