Tulevaisuuden joululahja
Virtuaalitodellisuus (Virtual Reality) ja lisätty todellisuus (Augmented Reality) AR/VR tulevat muokkaamaan käyttäytymistä yhtä paljon kuin mobiililaitteet. Joissain keskusteluissa teknologia nähdään lähivuosien suurimmista. Kiinassa riskisijoittajat ovat siirtäneet fokuksen mobiilista virtuaalitodellisuuden ympärille syntyviin tuotteisiin ja palveluihin. Tällä hetkellä Steam-pelipalvelussa on jo 640 virtuaalitodellisuudessa toimivaa peliä, tosin valtaosa niistä on teknisiä demoja tai olemassa olevan “perinteisen” pelin VR-versio.
Tällä hetkellä vain innokkaimmilla ja varakkaimmilla on usean tuhannen euron laitteet ja useiden satojen tuhansien eurojen asunto, jossa heilua törmäilemättä teräviin huonekaluihin. Näemmekö hetkeksi paluun 80-luvulle ja pelihalleihin, jonne keräännymme yhdessä seikkailemaan? Ensimmäisenä virtuaalitodellisuus onkin edelläkävijöinä toimivien pelaajien temmellyskenttä, jota raivataan kompastuskivistä kerättyjen kokemusten myötä.
Kaksi vuotta sitten Oculus Riftin julkaisema white paper listasi teknisiä rajoitteita, joita virtuaalisissa ympäristöissä ei voi tehdä käyttäjäkokemuksen menemättä pilalle: moni alkuaikojen rohkea kokeilija on kertonut tunteja kestäneestä huonovointisuudesta virtuaalivierailun jälkeen. Yksi kerrallaan nämä totuuksina julkaistut rajoitteet on onnistuttu ratkaisemaan.
Googlen Cardboard, kännykkään lisättävä 20 euron hintainen lisäosa on tarkoitettu ratkaisemaan muna vai kana -ongelma: tuomalla suuret massat käyttäjiksi, luodaan ekosysteemi joka houkuttelee sisällöntuottajat mukaan. BMW:n vauhdikas autokisa, Cadillacin virtuaalinen autokauppa, Diorin muotinäytös – nämä kaikki ovat esimerkkejä siitä kuinka suuryritykset jo hyödyntävät avautuneita mahdollisuuksia.
Kehitys ei jää kuitenkaan tähän. Lähivuosina peliteollisuus – miljardibisnes sekin – tulee olemaan vain neljännes koko kentästä. Arkkitehdit, oppilaitokset ja puolustusvoimat tulevat mukaan. Ja kuten eräs panelisti Pocket Gamer Connects –tapahtumassa kärjekkäästi tokaisi, myös internetin iso elefantti tulee hyödyntämään virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksia heti kun se on mahdollista omalla kotisohvalla. Kyllä, puhun aikuisviihteestä.
Tänään 4.10. julkaistavalta Google Daydream –laitteistolta odotetaan paljon. Kilpailijoihin Facebookiin, Samsungiin ja HTC:hen verrattuna hyvin edullinen headset tuo virtuaalimaailman entistä useamman ulottuviin. Kädessä pidettävä ohjauslaite mahdollistaa liikkumisen virtuaaliympäristössä aikaisemman paikallaan katselemisen sijaan. Onko headset + kännykkä + ohjauslaite yhdistelmänä vielä liian kömpelö saadakseen joulupukin pajan muuttamaan tuotantosuunnitelmat täksi jouluksi? Hyvin mahdollista, mutta tämä tulee raivaamaan tietä seuraavia laitteistovalmistajia varten.