Sampo Karpo 24.6.2020

Digimarkkinoinnin asiantuntijan rekrytointi #kohupaku-kampanjalla

Kohupaku kilpailijan parkkiruudussa paljasti, että toimistoskenen sisäisessä kilvoittelussa ei tapahdu mitään – ainakaan tarpeeksi. Kun yrittää muistella, mitä rekrypuolen markkinoinnissa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, niin… No, ainakin vuonna 2012 on tehty palkittu ”Googlaa oma nimesi” -kampanja. Kampanjassa tarjolla oli räätälöityjä hakutuloksia kaikille sellaisille nimille, joita haluttiin taloon ja vähän muillekin. Tätä mekaniikkaa on […]

Uusimmat kirjoitukset

Selaa kirjoituksia aiheittain

2.1.2018

Konseptointi ja brändäys on suomalaisyritysten mahdollisuus kasvuun ja kansainvälistymiseen

”Konseptointi ja brändistrategia ovat keskeinen osa yrityksen liiketoimintaa. Rohkaisemme suomalaisia yrityksiä panostamaan näihin tärkeisiin asioihin.” Ruotsalaisten rynnistys on ollut varsin vastustamatonta täällä Suomessa. Harvassa ovat ne kauppakeskukset, joista ei löydy esimerkiksi Stadiumia, KappAhlia, H&M:ää tai Clas Ohlsonia. Useimmat tänne kotiutuneet ruotsalaisketjut myös menestyvät ja vieläpä kasvavat kannattavasti – toisin kuin monet kotimaiset kilpailijansa. Missä siis […]

Kansainvälistyminen

20.12.2017

Miten meni ja miten tästä eteenpäin?

Asiakaskokemus, Suvi Johansson ”Vuosi 2017 toi älykkään asiakaskokemuksen jo askelta lähemmäs, monet yritykset hyödyntävät jo dataa ja automaatioita asiakaskokemuksen kehittämiseen. Datan ja designin yhdistäminen tulee olemaan vuoden 2018 trendejä. Myös ”ihmiselementti” korostuu, kun kilpailu kovenee. Enää ei riitä, että on julkaissut jonkinlaisen digipalvelun, vaan palvelun pitää vastata asiakkaan tarpeisiin paremmin kuin kilpailjoiden vastaavat tekevät. Lisäksi asiakaskokemus […]

Digitaalinen markkinointi

14.12.2017

Google-hakutulosten metakuvaukset pitenivät

[outdated] Edit 16.5.2018: Google on jälleen lyhentänyt metakuvauksia! Tämän blogipostauksen tieto on siis osittain vanhentunutta. Lue lisää Search Engine Landin blogipostauksesta. Tällä hetkellä metakuvaus desktopilla vaikuttaa olevan useimmiten 160 merkkiä välilyönteineen ja mobiilissa 130 merkkiä välilyönteineen – pituudet siis vaihtelevat. Hetkinen, mitäs ne metakuvaukset olivatkaan? Metakuvaus (meta description) on se lyhyt tekstinpätkä, joka näkyy Googlen […]

Hakukoneoptimointi

13.12.2017

Miltä näyttää SEO vuonna 2018?

Vietin reilu kuukausi sitten kolme päivää New Yorkissa yhdestä SEO- ja SEM-alan isoimmista konferensseista, SMX Eastissa. Alan kovimmat ammattilaiset kertoivat millaiset jutut tänään ja tulevaisuudessa toimivat hakukoneoptimoinnissa. Otetaan siis katsaus seminaarin annista sekä alalla käydystä keskustelusta SEO-trendeistä ensi vuonna. Millaista SEO on armon vuonna 2018? 1. Asiakas ensin – tarjoa paras asiakaskokemus Tämä on tietenkin […]

Hakukoneoptimointi

8.12.2017

Somejättiläiset jyräävät

Katsoin sosiaalisen median gurun (ja käytän tätä termiä varsin harvoin) Gary Vaynerchuckin vlogia. Hän kertasi autoalan päättäjille taustoja, miksi Guinness panimoyhtiö ja Michelin rengasvalmistaja menivät mukaan sisältöbisnekseen – jo 1900-luvun alussa. Guinnesin maailmanennätyskirja syntyi juomavalmistajan oivalluksesta saada paikallisissa pubeissa istuville asiakkaille keskustelunaihetta oman brändinsä ympärillä. Tästä sai alkunsa Guinnesin maailmanennätyskirja; triviaa täynnä oleva keskustelunaihepankki. Michelin […]

Sosiaalinen media

27.11.2017

Esimakua Tuloksen Google AdWords Tehokoulusta

Vältä omien hakusanojen käyttämistä! Omien hakusanojen käyttäminen hakutehtävissä aiheuttaa aina turhia kustannuksia, vaikka et klikkaisikaan mainoksiasi. Erityisesti jos hakuja on vähän kustannukset voivat nousta herkästi. Tässä ei auta nettiselaimien Incognito-tilan käyttäminen, eli anonyymitkin haut aiheuttavat turhia kustannuksia. Miksi? AdWords-mainonnan relevanttiuden tärkein mittari on klikkiprosentti, eli CTR (Click Through Rate: klikit/mainosnäytöt). Kun teet paljon hakuja samalla […]

Hakusanamainonta

23.11.2017

Mittaaminen On Digimarkkinoinnin Kompastuskivi

Onko yksinkertaista tapaa mitata olemassa? Väitän, että ongelmana ei ole mittaristot vaan se, mitä haluamme mitata. Seuraamme uusien hienojen mittareiden virvatulia ja tämän takia joudumme jatkuvasti hakoteille. Väitän myös, että ongelmana ei ole oikean mittariston löytäminen, vaan sen määrittäminen, mitä haluamme saada aikaan. Mitä mainostajat haluavat saada aikaan? Kun tähän saadaan yksiselitteinen vastaus, on oikean […]

Web-analytiikka

20.11.2017

Lehdistötiedote: Tulos Helsingille kansainvälisesti arvostettu Adform-sertifikaatti ensimmäisenä Suomessa

Adform Premium Partneriksi pääseminen vaatii yritykseltä osaamista laajalla rintamalla. Kolmen työntekijän on läpäistävä vahvaa ammattitaitoa vaativat kokeet. Vaatimustaso on erityisen korkea, sillä Tuloksen lisäksi samaan saavutukseen on yltänyt kansainvälisesti vain 10 media- ja markkinointialan yritystä. ”Olen tyytyväinen siihen, että nyt Tuloksen koko ohjelmallisen ostamisen tiimimme on läpäissyt Adform-kokeet”, sanoo Tuloksen ohjelmallisen ostamisen johtaja Aleksandr Simukovic. […]

Ohjelmallinen ostaminen

2.11.2017

Mitä on hybridiymmärrys ja miksi se ratkaisee liiketoimintasi kasvun?

Lasse: Kaikki alkoi fyysisestä läheisyydestä. Olemme majailleet Kampissa samassa tornissa jo pidempään ja vetäneet koulutuksia yhdessä. Meillä oli yllättävän samankaltaiset ideat miten käsittelemme bisnestä, vaikka varsinaiset metodit ja työkalut erosivat toisistaan. Janne, mikä sai sinut innostumaan yhteistyöstä? Janne: Vuosien kokemus on opettanut meille, että asiakaskokemusta kehitetään tyypillisesti laadullisista lähtökohdista, koska asiakaskokemus on aineetonta ja kokemusperäistä. […]

Asiakaskokemus

Maria Lantermino 26.10.2017

Neljä syytä, miten asiakkaiden polun ymmärtäminen auttaa parantamaan markkinointia

Kysyin myyjältä, voisinko saada maton mukaani. Hän kertoi, että se ei ole mahdollista, koska verkkokauppa toimii heistä erillisenä yksikkönä. Ärsyynnyin. En ymmärtänyt selitystä, eikä se edes kiinnostanut minua. Harvoin yrityksen sisäiset prosessit asiakasta kiinnostavatkaan. Jouduin odottamaan sähköpostitse tietoa tilauksen saapumisesta ja uudestaan ajamaan 20 km myymälään hakemaan samaa mattoa, joka heillä olisi jo ollut hyllyssä. Tällä […]

Asiakaskokemus