Ohjeet #lietsontaan koronaviruksen aikaisessa maailmassa

1. Älä panikoi, älä passivoidu

Tämä lienee kaikista tärkein ohje, jonka tässä vaiheessa voi antaa. Älä missään nimessä jää tuleen makaamaan ja passivoidu. Ihmiset viettävät juuri nyt medioiden parissa enemmän aikaa kuin koskaan. Käytä se hyväksi. Jos sinulla on valmiit markkinointisuunnitelmat, älä hylkää niitä, vaan päivitä ne uuteen maailmaan sopivaksi. Jos sinulla ei ole suunnitelmia valmiina, tee ne nyt.
Relevantti, ajankohtainen ja osuva viestintä kantaa nyt pitkälle, ja sillä on mahdollista saada vaikutuksia aikaan heti. Jos korona on iskenyt liiketoimintaasi lujaa, älä säikähdä. Voit edelleen tehdä vaikutuksen selkeällä ja nopealla viestinnällä ja konkreettisilla teoilla. Näin toimivat yritykset muistetaan, kun maailma jälleen aukeaa.
Esimerkki: Kotisalini Crossfit Herttoniemi on pitänyt epidemian alkuvaiheista lähtien kävijänsä perillä salin tapahtumista ja käytänteistä oman Whatsapp-ryhmän kautta ja järjestänyt treenaamismahdollisuuksia sen mukaan, millainen hallituksen ohjeistus on voimassa. Kun sali sulkeutuu nyt väliaikaisesti pakon edessä, kertoivat salin pyörittäjät etsivänsä ratkaisuja kotitreenaamiseen ja vituaalitreeneihin.

2. Älä myy väkisin, vaan auta ihmisiä kriisin keskellä

Nyt ei ole hetki sopiva hetki tuotteiden tai palveluiden pakkomyyntiin. Ole sen sijaan läsnä, auta ihmisiä. Jos et voi tehdä muuta, anna henkistä tukea ja tarjoa heille esimerkiksi virikkeitä. Iso osa ihmisistä on seuraavien viikkojen aikana tavallista yksinäisempiä ja toimettomampia.
Jos sinulla on resursseja, tarjoa konkreettista apua. Tee lahjoituksia ja tarjoa työvoimaasi apuun, jos se on mahdollista. Voiko tuotteesi tai palvelusi auttaa? Tarjoa sitä avuksi – jopa ilmaiseksi. Jälleen kerran: ihmiset muistavat sinut, kun teet asioita heidän hyväkseen.
Esimerkki: Luksusbrändi LVMH muuttaa tehtaansa hetkeksi käsidesin tuotantolaitoksiksi ja jakaa sitä ilmaiseksi Ranskan terveydenhuollolle.

3. Katso, mitä pidemmälle viruksen osalta edenneillä alueilla on tehty, ja ota mallia

Fiksut markkinoijat katsovat ympärilleen ja ottavat mallia onnistuneista tapauksista maailmalta ja miksei Suomestakin. Muualla maailmassa on jo ehditty kokea sama, mitä me olemme vasta alkaneet käydä läpi Suomessa.
Koronaepidemialla voi olla suuria vaikutuksia erityisesti verkkokauppaan. Esimerkkejä:

4. Tee viestinnästäsi relevanttia

Kuten yllä mainitsin, nyt jos koskaan relevantti viestintä on paikallaan. Koska ihmisillä on enemmän aikaa kuin koskaan, tulevat he näkemään aiempaa enemmän kommunikaatiota brändeiltä. Tällöin poikkeuksellisen hyvät viestijät erottuvat massasta. Mikä sen parempaa kuin olla relevantti!
Relevanttius ei tarkoita, että sinun pitäisi puhua koronaviruksesta. Jos se on oman liiketoimintasi ja kohderyhmäsi kannalta relevanttia, tee toki niin, mutta jos ei, tartu viruksen välillisesti luomiin ilmiöihin.
Esimerkki: Asiakkaamme Ukko.fi on tuottanut vuosien varrella paljon laadukasta ja osuvaa sisältöä. Nyt he ovat nostaneet vanhojen sisältöjen seasta erittäin päteviä sisältöjä ihmisten saataville. Esimerkiksi erilaiset ohjeistukset etätyöhön ovat nyt tärkeämpiä ja hyödyllisempiä kuin koskaan.

Autamme yrityksiä selviytymään epidemian iskuista

Yllä oleva olisi pelkkää sanahelinää, jos emme tekisi itse samaa, mihin muita kannustamme. Olemmekin päättäneet auttaa ilmaiseksi muita yrityksiä selviytymään koronaviruksen aikaisessa maailmassa. Tarjoamme digimarkkinoinnin #lietsontaklinikalla vastauksia ja vinkkejä, joiden avulla yritykset voivat selviytyä kuohuvassa maailmassa nyt ja myöhemmin. Klinikat ovat ilmaisia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua etukäteen. Tule mukaan #lietsontaklinikalle!

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio