Huipulla tuulee – Muutoksia Googlen hakutulosnäkymässä

Ja lisää muutoksia googlen hakutulosnäkymässä on tiedossa. Mainosten ansaitsema palstatila muuttuu myös vertikaalisesti – aikaisemmin mainoksia on mahdutettu orgaanisten hakutulosten yläpuolelle enintään kolme kappaletta, mutta jatkossa kärkisijasta voidaan kilpailla jopa neljän mainospaikan voimin.

Hakutulosnäkymä-02-16
Google desktop-hakutulosnäkymä ennen muutosta. Poistuvat mainospaikat ovat merkattu punaisella ruksilla.


Tuotemainokset (PLA, Product Listing Ads)
ja yritysten tietopaneelit (Knowledge Panels) tulevat näkymään jatkossakin hakutulosten vieressä, mutta perinteisille hakumainoksille ei siis laitapaikkaa enää heru. Mobiilissahan tämä on ollut jo pitkään arkipäivää, mutta desktopilla surffaavan silmissä oikean laidan tyhjeneminen autioittaa hakutulosnäkymää melkoisesti. Nyt mainoksista soljutaan sujuvasti orgaanisiin hakutuloksiin, ja niistä jälleen mainoksiin. Näin mainokset on saatu sekoittumaan visuaalisesti entistä vahvemmin orgaanisten hakutulosten joukkoon – melkeinpä kuin osaksi niitä.
Mainoksen sijainti on aihe, joka herättää aina keskustelua. Näkemykset parhaasta sijainnista sekä sijainnin vaikutuksesta konversiomääriin vaihtelevat suuresti jopa alan asiantuntijoiden keskuudessa. Toiset pitävät ykköspaikkaa sinä Ainoana Oikeana, toisten mielestä sijat 2 ja 3 konvertoivat parhaimmin.
Jotkut mainostajat ovat puolestaan halunneet sijoittua strategisesti desktop-näkymän oikeaan laitaan, useimmin laidan yläpäähän. Klikkihinta saattaa olla maltillisempi, ja tutkimukset osoittavat, että näilläkin paikoilla voi saada hyvinkin tuloksellista näkyvyyttä. Googlen muutos pakottaa nämä mainostajat kuitenkin uuteen linjaukseen: Halutaanko huomio herättää TOP 4:ssä ”hinnalla millä hyvänsä”, vai riittääkö mainospaikka orgaanisten hakutulosten alapuolella? Voiko mainostaja laskea sen varaan, että hakutuloksia silmäilevä potentiaalinen asiakas scrollaa tulosnäkymän alalaitaan saakka?
On ilmeistä, että osasyy hakutulosnäkymän uudistumiselle on Googlen oman bisneksen tehostaminen. Ei pidä unohtaa, että noin 95% Googlen rahavirroista tulee mainonnasta, josta keskimäärin 67% nimenomaan AdWords-mainonnasta. Ilmeistä on myös se, että kärkipaikkojen väheneminen tulee ravistelemaan kilpailua etenkin niiden mainostajien kohdalla, joiden tuotteet ja/tai palvelut ovat erityisen kilpailtuja. Hotellit, vakuutukset, pikavipit, älypuhelimet ja muu teknologia – nyt muutamia mainitakseni.
Vaikka kilpailu kärkipaikoista kiristyy, muuttuu mainonta toisaalta tasaväkisemmäksi mainoslaajennusten osalta. Muistathan siis tarkistaa, että kampanjassasi on hyvin optimoidut laajennukset, eikä vain kampanjatasolla vaan myös mainosryhmittäin!
On hyvinkin mahdollista, että muutos heijastuu myös CTR-prosentin (= kuinka moni mainoksen nähneistä on myös klikannut sitä) kasvuun. Oikean laidan mainokset ovat aina erottuneet ulkoasultaan selvimmin maksetuiksi mainoksiksi. Koska mainokset maastoutuvat nyt aiempaa paremmin osaksi hakutulosnäkymää, uskoisin että entistä useampi tietoja tai palveluja hakeva klikkaa mainosta ikään kuin orgaanista hakutulosta. Tämän vuoksi mainonnan optimoinnin tärkeys korostuu entisestään: ammattitaitoisella negatiivisten avainsanojen käytöllä pelastut monilta hukkaklikeiltä ja voit käyttää mediabudjettisi liiketoimintasi kannalta relevantteihin klikkauksiin.
Jäämme suurella mielenkiinnolla seuraamaan muutoksen konkreettisia vaikutuksia mainontaan, ja palaamme takuulla tähän aiheeseen vielä myöhemmin käytännön havaintojen kera. Pysy siis kuulolla!
Jos mainostesi sijainti tai muut AdWords-asiat mietityttävät, olet lämpimästi tervetullut 15.-16.3. meillä järjestettävään AdWords School -koulutukseen. Siellä voit esittää kiperiä kysymyksiä suoraan asiantuntijoillemme. Kannattaa tutustua myös muihin tuleviin tapahtumiimme, tarjolla on aamupäiväseminaareja, koulutuksia ja paljon muuta mukavaa! ;)

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio