Mittaaminen On Digimarkkinoinnin Kompastuskivi
Onko yksinkertaista tapaa mitata olemassa?
Väitän, että ongelmana ei ole mittaristot vaan se, mitä haluamme mitata. Seuraamme uusien hienojen mittareiden virvatulia ja tämän takia joudumme jatkuvasti hakoteille. Väitän myös, että ongelmana ei ole oikean mittariston löytäminen, vaan sen määrittäminen, mitä haluamme saada aikaan.
Mitä mainostajat haluavat saada aikaan?
Kun tähän saadaan yksiselitteinen vastaus, on oikean mittariston valinta helppoa. Palaset loksahtelevat kohdalleen samalla myös kanavavalintojen, sisältöjen kuin budjettien osalta. Kuinka sitten määrittää yksi ainoa bisnestä eteenpäin vievä asia, johon panostaminen vipuaa tuloksia ylöspäin ja määrittää kaikkia tehtäviä valintoja? Tämä voi vaatia pitkällisenkin työn yrityksen ansaintalogiikan, tuotteiden ja taloushallinnon parissa. Toiselle bisnekselle tärkeimmäksi asiaksi kiteytyy saada uusia uutiskirjeen tilaajia, joista ajan myötä jalostuu uskollisia kanta-asiakkaita. Naapurissa säpisevän verkkokaupan onnistumisen kulmakivenä voi puolestaan olla se, että kuukausi sitten ensiostajaksi saatu kävijä houkutellaan tekemään kolmas verkkokauppaostos. Tämän jälkeen kanta-asiakkuus on varmalla pohjalla.
Yhdellä mittarilla johtaminen on helppoa
Otetaan esimerkiksi uusien uutiskirjetilaajien mittari. Loogisena jatkokysymyksenä on, kuinka paljon se saa maksaa? Tämän selvitettyään kasvuhakuinen yritys lähtee hakemaan uutiskirjetilaajia mahdollisimman paljon kaikista kanavista, mistä niitä vain saa. Mainonnan kehittäminen eri sisältöversioineen ja muine testeineen alentaa uutiskirjetilaajasta maksettavaa hintaa – ja tässä vaiheessa aidosti kasvuhakuinen bisnes nostaa mainosbudjettia entisestään. Maksetusta mainonnasta tulee vipu, joka sysää yrityksen kasvu-uralle. Mainonnan kuukausibudjetti muuttuu yhtä triviaaliksi asiaksi kuin kellonajan vaikutus somepostauksen tykkäämismääriin.
Mikä on sinun yrityksesi ykkösmittari, joka määrittää kaikkea tekemistä? Jos sitä ei ole vielä määritetty, nyt on hyvä aika lähteä selvittämään asiaa – vaikkapa meidän kanssamme.