Miten Tuloksella opitaan kovan luokan osaajiksi?

Tuloksella uuden oppiminen on organisaatiokulttuurin kulmakiviä. Henkilökunta voi käyttää yhden päivän viikosta uuden opetteluun sekä sijoittaa (varsin tuntuvan) vuodeksi annetun koulutusbudjetin haluamallaan tavalla. (No joo, joudut vähän perustelemaan valintaasi koulutuskohteesta ja lupautua kertomaan oppimastasi muille. Aika paha rasti.) Kouluttamiseen panostaminen on mielestäni yksi henkilökuntaa motivoivimmista tekijöistä ja tunsin oloni todella etuoikeutetuksi varatessani kalliita seminaarilippuja. Minusta on mahtavaa, että osaamiseni tasoa ylläpidetään työnantajan puolesta ja se viestii tietenkin myös siitä, että yritys haluaa tarjota asiakkailleenkin uusinta osaamista.
Toisaalta digitaalisen markkinoinnin alalla pitää olla tietoinen, mitä maailmassa ja Googlen syövereissä tapahtuu. Se asia, mikä eilen on pitänyt paikkaansa, voi olla toisin tänään, joten voi vain ihmetellä miten yrityksillä on edes varaa nollakoulutusbudjetteihin? Tuloksella SEO- ja SEM-osaaminen on sen verran kovatasoista, että meidän on suorastaan pakko lähteä ulkomaille hakemaan lisäoppia, koska Suomesta sitä ei enää saa.

New York, New York

Vaikka koulutusbudjetin voi toki hyödyntää useampaan pienempään seminaariin, nettikoulutukseen tai muuhun vastaavaan, käytin oman budjettini kokonaisuudessaan yhteen isoimmista hakukoneoptimoinnin ja -markkinoinnin seminaareista, SMX Eastiin. Kolmen päivän seminaari järjestettiin New Yorkissa (ei mitään vaikutusta koulutuksen valintaan) ja paikalla oli väkeä isoista jenkkifirmoista, mm. Forbesista, Ciscosta, Amazonista ja totta kai tietenkin Googlesta. Taisin olla ainoa paikalla oleva suomalainen. Kokemus oli todella ainutlaatuinen ja kovalevyä tukkiva – uuden ja nimenomaan TUOREEN tiedon määrä oli valtava ja oivalluksia asiakkaidemme sivujen kehittämisestä putkahteli tuon tuosta; ”ai tämän takia sivu ei ehkä ränkkää niin hyvin, kuin se voisi”.
Tulos järjestää myös itse miltei viikoittain monipuolisia digimarkkinoinnin koulutuksia, jotka palautteen perusteella ovat viiden tähden luokkaa. Asiakkaiden lisäksi koulutuksissa näkyy usein myös henkilökuntaamme hankkimassa lisäoppia jostain digimarkkinoinnin osa-alueesta. Digimarkkinoinnin tuloksekas hanskaaminen tarkoittaa kokonaisuuden ymmärtämistä, ei syväosaamista vain yhdestä alueesta ja tätä koko digipaletin hallintaa pyrimme Tuloksella vaalimaan koko henkilökunnan keskuudessa.
Uuden oppimisen kulttuuri voi olla joskus toki uuvuttavaa, mutta sitäkin palkitsevampaa. Oman oppimiskäyränsä eksponentiaalinen kehitys luo varmuutta omaan asiantuntemukseen ja näkyy yleensä työtyytyväisyyden lisäksi asiakkaidemme tuloksissa.
Mitä uutta sinä aiot oppia tänään?
Jos tämä kuulosti siltä, että voisit olla kiinnostunut työskentelemään Tuloksella, kurkkaa myös avoimet paikkamme!

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio