Millainen on hyvä Youtube-mainos?

Youtube-mainoksiin usein käytetään samaa videomateriaalia kuin muihinkin kanaviin, kuten televisioon. Kanavana YouTube on kuitenkin hyvin erilainen – ja kerronkin, miksi mainontaan kannattaa luoda erilaista materiaalia ja mikä on toimivan YouTube-mainoksen salaisuus.

Youtuben mainosmuodot

YouTubessa ehkä käytetyin mainosmuoto on ohitettava mainos, jossa 5 sekunnin jälkeen mainoksen voi halutessaan skipata. Tätä mainosmuotoa on suositeltu käytettävän mm. YouTuben konversioon tähtäävässä kampanjassa. YouTube-mainonta toimii siis hyvin erilailla kuin esim. tv:ssä näytettävät mainokset, jotka “pakotetusti” katsotaan alusta loppuun. 

Koska mainoksen voi ohittaa jo heti alun jälkeen, pitäisi ensimmäisen 5 sekunnin aikana joko kommunikoida viesti kokonaisuudessaan tai houkutella katsoja katsomaan mainos loppuun. Suosittelen jälkimmäistä, jolloin videoanalytiikka Google Adsissa on merkittävässä roolissa opettamaan, missä vaiheessa katsojat ovat lähteneet ja minkälaiset koukut ovat saaneet katsojan katsomaan mainoksen loppuun.

Huomion herättäminen Youtube-mainonnassa

Toimivia taktiikoita, joilla saadaan katsoja jatkamaan katsomista myös 5 sekunnin ohitusta pidemmälle, ovat jännite ja huumori. Mainoksen voi myös aloittaa yllätyksellisesti, kysymällä kysymyksen tai avaamalla ongelmaa, jonka tuotteet tai palvelu ratkaisee. 

Mieti, mikä näistä sopii brändin ja toimialan lisäksi myös kohdeyleisölle. Voit kohdentaa mainontaa YouTubessa yleisön hakuihin perustuen, jolloin viestin saa tehtyä hyvinkin spesifisti yleisöä puhuttavaksi. Mitä paremmin mainoksen viesti vastaa yleisöä sitä todennäköisempää on, että mainos herättää katsojan mielenkiinnon ja pitää sitä yllä.

Mielenkiinnon ylläpito Youtube-mainonnassa

Kun vahvalla aloituksella on saatu katsoja jatkamaan katsomista, on aika tuoda esiin brändi ja esim. ratkaisu aiemmin esitettyyn ongelmaan. Tällöin videon kohokohta tulee jo heti alkuun, toisin kuin tavallisesti. Usein videon edetessä katsojaluvut tippuvat tasaisesti, minkä vuoksi brändin ja tuotteen tai palvelun esiintuominen on tärkeää jo tässä vaiheessa. 

Ratkaisun esittämisen jälkeen voidaan jatkaa tuotteen tai palvelun pääominaisuuksien esittelyllä ja eduilla. Lopuksi tulee koukku, jolla saadaan katsoja klikkaamaan mainosta ja siirtymään laskeutumissivulle. Koukkuna toimii hyvä call to action, tarjous tai alennus. Tästä voi vielä halutessaan jatkaa ns. bonusmateriaalilla tuoden esiin muita tuotteita, yrityksen arvomaailmaa tms. 

Youtube-mainonnan vinkit

Youtube-mainoksen visuaalisessa ilmeessä on hyvä pitää mielessä, että suurin osa YouTuben katsojista katsoo videoita pieneltä mobile näytöltä. Tämä tulisi huomioida videon kroppauksissa, videon valoisuudessa ja mahdollisen tekstin koossa. 

Sosiaalisen median materiaalien on totuttu olevan nopeatempoisia, jolloin myös mainos kannattaa sopeuttaa käytettävän kanavan tempoon. Tarinankerronta aloitetaan tunnelman osalta korkealta ja tuodaan pääpointit esiin heti alussa, kun mahdollisimman monet ovat vielä katsomassa. Lisäksi sopeutetaan materiaali pienemmälle näytölle. Lopuksi katsojat houkutellaan vielä herkullisella call to actionilla jatkamaan laskeutumissivulle. 

Lähde näillä kikoilla onnistumaan YouTube-mainonnassa! 

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio