Me teemme enemmän virheitä kuin muut

Rohkeus on nopeuden ja oppimisen perusedellytys

Joudumme päivittäin tilanteisiin, joissa emme ole olleet aikaisemmin ja joissa meillä ei ole, emmekä voi saada kaikkea informaatiota. Menestymisen edellytys on tehdä asioita, joiden onnistuminen ei ole taattua. Se vaatii rohkeutta, niin toimeen tarttumisessa kuin toteutuksessakin. Yltiöpäinen lupaaminen ja toiveikkuus ei ole aitoa rohkeutta. Harkittu, nopea ja rohkea puolestaan on. Menestymisen edellytyksiä ei ole ilman seuraavia asioita:

Me teemme enemmän virheitä kuin muut

Tuloksessa mokaaminen on osa jokapäiväistä toimintaa. Teemme joka kuukausi tuhansia mainoksia, jotka toimivat huonommin kuin aikaisemmat mainokset. Se on tekemisen ja parantamisen hinta. Teemme myös lukuisia muita virheitä. Toivottavasti kuitenkin niin, että suurin osa virheistä on pieniä ja vielä suuremmasta osasta virheitä opimme jotain.

Rehellisyys perii asiakkaat

Markkinointi ei ole niin vaikeaa tai kummallista kuin usein annetaan ymmärtää. Tehdään joukko toimenpiteitä, joilla tavoitellaan tiettyjä tuloksia. Tuloksia mitataan ja tehdään johtopäätöksiä. Aina kaikessa ei voi onnistua, mutta riittää että onnistuu riittävän usein tuottaakseen huimaa lisäarvoa.

Virheistä oppiminen on paras tapa oppia

For BIG mistakes
Virheiden tekeminen ei toki ole itseisarvo, mutta huimia onnistumisia ei tule jos koko ajan varmistetaan omaa asemaa. Virheet ovat myös loistava paikka oppia uutta ja ymmärtää omien toimintamallien vajaavaisuuksia.

Oppijan velvollisuus on myös opettaa

Juhlistamme virheitä sisäisesti ja kun itseruoskimisesta on päästy yli, niin pyrimme puhumaan niistä vapautuneesti ja opettamaan omista virheistä opitut asiat muille.
Nämä Tuloksen perusarvot rohkeus, rehellisyys, mokaaminen, oppiminen ja opettaminen auttavat ohjaamaan omaa toimintaamme. Pääasiassa työ on hyvin kaukana rakettikirurgiasta. Se on raakaa työtä, jossa tekemällä enemmän ja mittamalla tuloksia päästään parempiin tuloksiin.

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio