Lehdistötiedote: Tulos julkaisee oman hakukoneen

”Olemme olleet tyytymättömiä Googleen ja siihen, miltä asiakkaidemme hakutulossijoitukset ja mainokset näyttävät Googlessa. Lisäksi Googlen algoritmipäivitykset tulevat käytäntöön Suomessa aivan liian hitaasti. Nyt on aika lähteä kisaamaan tosissaan Googlen kanssa. Samalla voimme todella nostaa suomalaisen hakukonemarkkinoinnin aivan uudelle tasolle”, sanoo Tuloksen toimitusjohtaja Lasse Larvanko.
Tuutle.fi-hakukoneen algoritmi hyödyntää pitkälle vietyä keinoälyä ja sen taustalta löytyy vankkaa suomalaista tekoälyosaamista. Tuloksen hakukoneoptimointi- ja hakusanamainontatiimit työskentelivät pitkään ja tiiviisti Teknillisen Korkeakoulun kanssa yhteisessä tutkimus- ja kehityshankkeessa, jonka lopputulos, Tuutle.fi, tulee olemaan kova kilpailija Googlelle.
Algoritmin kehittämisen ytimessä on ollut erityisesti Tuloksen oman henkilöstön vahva matemaattinen osaaminen. ”Pelialasta ollaan leipomassa seuraavaa Suomen menestyvää teollisuuden alaa. Nyt mukaan ilmoittautuu suomalainen hakukoneteollisuus”, Larvanko hehkuttaa.
Seitsemän vuoden kokemuksella Tulos tuntee hakukoneiden käyttäjien tarpeet todella hyvin ja yrityksessä on vahva ymmärrys siitä, millaisilla hauilla ihmiset etsivät lisätietoa asiakaskokemuksensa alkuvaiheessa ja milloin he ovat valmiita siirtymään ostamaan. Tämä on ollut erinomainen perusta algoritmin kehittämiseen optimaaliseksi hakukonemainontaa ja hakukoneoptimointia varten, joista molemmista tuloslaisilla on pitkä kokemus.
Tuutlen toiminta on aluksi suppeaa, mutta mitä enemmän sitä käytetään ja mitä enemmän mukaan liittyy mainostajia, hakurobotin läpikäymien sivujen ja hakutulosten määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Toisin kuin Google, Tuutle ottaa myös sosiaalisen median signaalit huomioon hakutulosten järjestämisessä. Hakualgoritmin patentti- ja tavaramerkkihakemus on vireillä Patentti- ja rekisterikeskuksessa.

Suomalainen hakukonemarkkinointi ja työllisyys nousuun

Googlen ominaisuudet ovat vähitellen johtaneet siihen, että pienen yrityksen on todella vaikeaa saavuttaa kunnon näkyvyyttä hakutuloksissa. Isot brändit dominoivat mainostilaa suurten budjettiensa vuoksi. Ne ovat sivuston kunnosta riippumatta myös luonnollisten hakutulosten kärjessä, sillä Google ei voi olla näyttämättä niitä kovan kysynnän vuoksi.
Isoilla yrityksillä on käytettävissään enemmän dataa hakukoneoptimoinnin tueksi Google Analyticsissä kävijävolyymin ja maksullisen Premium-version käytön myötä. Tässä tilanteessa pienet brändit ja yritykset jäävät paitsioon.
Suomessa on yli 300 000 pk-yritystä, joilla pitää olla mahdollisuus tulla löydetyksi. Tuutlen käytön yleistyminen ja näin ollen paikallisten palveluiden parempi löydettävyys tukee suomalaisten työllisyyttä ja parantaa maamme taloudellista tilannetta.
”Kuten kaikessa toiminnassamme, myös tässä tulostavoitteet ovat kovia. Realistinen arviomme on saavuttaa 10 prosentin markkinaosuus Suomessa tehdyistä hauista vuoden loppuun mennessä”, Larvanko toteaa.

Ryhdy mainostajaksi ensimmäisten joukossa – tarjous 10 nopeimmalle!

Nyt annamme erikoistarjouksen asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme: Aloita mainonta tuutle.fi-hakukoneessa ensimmäisten joukossa! Autamme yrityksiä tekemään parempaa tulosta verkossa.
Tartu tilaisuuteesi ja ota yhteyttä 1.4.2015 klo 24 mennessä osoitteeseen yhteys@tulos.fi. Auta meitä markkinoimaan Tuutlea kertomalla asiasta sosiaalisen median kanavissa hashtagilla #Tuutle.

Siirry tästä kokeilemaan tuutle.fi-hakukonetta!

Tietoa toimittajille:

Tuutle-hakukoneesta voidaan käyttää kirjoitusasua Tuutle tai tuutle.fi. Hakukoneen käyttämisestä käytetään termiä tuutlaus tai tuutlettaminen. Nuoriso saattaa käyttää myös sanontaa KVT = ”Kato (sensuroitu) Tuutlesta!”
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: toimitusjohtaja Lasse Larvanko, lasse.larvanko@tulos.fi, +358 50 369 8023.
Edit 7.4.2015: Jouduimme valitettavasti jäädyttämään Tuutlen kehitystyön aprillipäivänä 2015, sillä tuutlauksen valtaisan suosion vuoksi saimme ostotarjouksen Googlelta, josta saatamme neuvotella.

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio