Lehdistötiedote: Carat Finlandin huippustrategi Joonas Imeläinen siirtyi Tulokselle
”Palveluvalikoimamme on aina kasvanut ja muuttunut asiakkaiden tarpeiden mukaan”, toteaa Tuloksen toimitusjohtaja Lasse Larvanko. ”Asiakkaat haluavat meiltä yhä enemmän kokonaisratkaisuja, joissa pidämme huolen, että kävijöiden asiakaskokemus lunastetaan myös asiakkaidemme verkkopalveluissa. Tätä kokonaisuutta kehittämään palkkasimme parhaan mahdollisen miehen, eli Joonaksen Caratista.”
Imeläinen on vuosien varrella vastannut ja kehittänyt Suomen suurimpien brändien, kuten SOK:n ja Veikkauksen markkinointistrategiaa. Lisäksi hän on viime vuosina ollut voittamassa mm. Grand Effien, Young Lions-kilpailun mediasarjan sekä saavuttanut Vuoden markkinointiteko-palkinnon. Viimeiset neljä vuotta Imeläinen työskenteli Carat Finland-mediatoimistossa, minkä jälkeen hän on nyt siirtynyt Tulokselle.
” Mahtavaa päästä mukaan rakentamaan Tuloksen huipputiimin kanssa nykyisten, sekä tulevien asiakkaiden markkinointia entistä laajemmin, strategisemmin ja tuloksekkaammin”, innostunut Imeläinen kuvailee. ”Lähden erityisen innokkaasti kehittämään Tuloksella kokonaisvaltaisempia ja luovempia markkinoinnin ratkaisuja, jotka johtavat parempaan ja kannattavampaan liiketoimintaan.”
Joonas Imeläinen on valmistunut HAAGA-HELIAsta vuonna 2012, missä hän opiskeli kansainvälistä liiketaloutta sekä markkinointia. Hän on työskennellyt siitä lähtien ensin IUM-mediatoimistossa mediaplannerina, sitten Carat Finlandilla markkinointistrategina ja nyt Tulos Helsingillä Head of Strategyna. Hän on ollut voittamassa Young Lions-kilpailun mediasarjan, ollut kahdesti pronssilla, voittamassa Grand ja kulta-Effien, ansainnut vuoden markkinointiteon sekä saavuttanut muita media- ja mainonta-alan palkintoja.
Lisätiedot:
Lasse Larvanko, CEO, Tulos Helsinki Oy
lasse.larvanko@tulos.fi
+358 50 369 8023