Uudistuksia Google-haussa

Google on uudistanut hakukonettaan ahkerasti lähiaikoina. Tässä katsauksessa esitellään uudistuksista muutama.

Semantiikkaa hakuehdotuksiin

Kuukausi sitten uutisoimme, miten Google on alkanut hahmottamaan sanojen semanttisia yhteyksiä myös suomen kielellä.
Nyt semanttiset kyvyt ovat entisestään laajentuneet, paitsi suomeksi niin myös muilla kielillä.
Katso mitä löytyy sivun lopusta haettaessa sanalla ”matematiikka”:
Google-haku sanalla "matematiikka"
Googlen käyttöönottama semanttinen teknologia löytää yhteyden sanan ”matematiikka” sekä harjoitus- ja oppimateriaaleja sisältävien Perunakellari- ja Koulukanava -sivustojen hakemisen väliltä. Lisäksi listalta löytyy matematiikan osa-alue, geometria, ja toinen kouluaine, äidinkieli.

Pidempiä otteita hakutuloksiin

Google on todennut, että hakulauseen ollessa pidempi, käyttäjälle voi näyttää normaalia pidempiä otteita sivun tekstisisällöstä.
Alla on tähän sivustoon viittaava hakutulos haettaessa ilmaisulla kuinka parannan web näkyvyyttä:
Pidempi ote hakutuloksissa

Pienet sivustolinkit

Sivustolinkit ovat olleet käteviä siirtymisen nopeuttajia, kun suoritetaan navigaatiohakuja:
Googlen sivustolinkit haettaessa sanalla "tulos"
Nyt sivustolinkkejä esiintyy myös yhdellä rivillä kiinni hakutuloksessa, eikä niiden esiintyminen edellytä ensimmäistä sijoitusta.
Katso esimerkiksi hakua sanalla ”hakukoneoptimointi”:
Pienet sivustolinkit haettaessa sanalla "hakukoneoptimointi"
Kenties domainissa oleva taivutusmuoto auttaa Googlea olettamaan, että hakukoneoptimointia.com voisi olla navigaatiollisten hakujen kohde? Asiaan voinee vaikuttaa myös se, että sivusto sijoittuu ensimmäiseksi taivutusmuodolla ”hakukoneoptimointia”.
Keskeistä algoritmissa näyttää kuitenkin olevan se, että riittävän suuri prosentti hakijoista klikkaa itsensä sivustolle, jolloin Google asettaa sivustolinkit navigoinnin apuvälineiksi. Sivustolinkkejä esiintyy siis muillakin kuin avainsanadomaineilla.

Karttahaun tuloksia IP-osoitteen perusteella

Google on jo hyvän aikaa sisällyttänyt Google Maps -karttahaun tuloksia normaalihakuun.
Nyt Google paikantaa hakijan tämän IP-osoitteen perusteella ja mukauttaa karttahakutulokset siltä pohjalta paikallisiksi.
Enää ei ole pakko googlata ravintolat helsinki vaan pelkkä sana ”ravintolat” riittää, kun haku suoritetaan Helsinkiin paikannetusta IP-osoitteesta:
Hakutulos sanalla "ravintolat", kun haku suoritetaan Helsingissä

Universaalihaku valtaa alaa

Googlen universaalihaku (universal search) tarkoittaa mm. kuva-, kartta- ja videohakujen tulosten integroimista tavalliseen Google-hakuun. Ilmiöstä on esimerkki yllä olevassa ruudunkaappauksessa.
Viime aikoina universaalihaku on tullut entistä dominoivammaksi: nyt esimerkiksi videotulokset voivat viedä normaalitulosten paikkoja ensimmäiseltä hakutulossivulta, kun ne aiemmin tulivat kaupan päälle 10 normaalituloksen lisäksi.
Aaron Wall huomasi jo marraskuussa 2008 hyvän esimerkin korostuneesta universaalihausta:
Google-haku "credit cards"
Haettaessa hakulauseella credit card Wikipedia-sivun jälkeen tulee viisi (!) videotulosta YouTube-, Metacafe- ja Google Video -palveluista. Nämä eivät ole mitään lisätuloksia vaan muodostavat puolet koko ensimmäisen hakutulossivun tuloksista.

Entäs hakukoneoptimointi?

Googlen uudistukset tuovat joitakin haasteita ja mahdollisuuksia myös hakukoneoptimoinnille:

  • Lisääntyvä semanttisuus nostaa entisestään sisältöihin puuttuvan high end -optimoinnin arvoa.
  • Pitkät tekstiotteet lisäävät hyvän copyn merkitystä jo hakutulosten puolella.
  • Pienet sivustolinkit suosivat sivustoja, joille palataan niiden sisällön vuoksi.
  • IP-paikannus tekee paikallishakua varten optimoinnin entistä tärkeämmäksi.
  • Laajentuva universaalihaku kiristää kilpailua: Googlen 1. sivu käy ahtaammaksi.

Tulos seuraa jatkuvasti hakukoneiden kehitystä ja soveltaa tätä tietoa käytännön hakukoneoptimoinnissa. Silloin tällöin kehitysaskeleista raportoidaan tässä blogissakin, joten pysy kuulolla tilaamalla artikkelit alta sähköpostiisi tai RSS-lukijaasi.

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio