Coca-Cola luottaa sisältöstrategiaan

Markkinointi on mahdotonta ilman hyvää sisältöä. Tähän uskoo myös maailman suurin juomayhtiö The Coca-Cola Company. Yhtiö aikoo tuplata liikevaihtonsa Content 2020 -sisältöstrategiansa avulla alle kymmenen vuoden sisään.
Coca-Cola on brändi, joka ei paljon esittelyjä kaipaa. Maailman suurimmalla juomayhtiöllä on maailman tunnetuin tuotemerkki, jonka 94 % kaikista maailman ihmisistä tunnistaa. Janoiset kuluttajat nauttivat The Coca-Cola Companyn tuotteita yli 200 eri maassa, 1,7 miljardia annosta päivässä.
Maailman johtavimpana brändinä oleminen tuo myös haasteita markkinoinnille. Uusia ja tuoreita lähestymistapoja on kehitettävä jatkuvasti, sillä kuluttajat ovat vuosien myötä tulleet immuuneiksi perinteiselle markkinoinnille ja maksetun mainonnan tehokkuus laskee, niin televisiossa, printissä kuin verkossakin.
The Coca-Cola Companyn sisältöön ja digitaalisiin kanavoihin pohjaavan markkinointivision Content 2020, on luonut Jonathan Mildenhall. Vision mukaan yhtiö on siirtymässä tv-mainoskeskeisestä markkinoinnista sisältökeskeiseen markkinointiin.
Maailman suurin juomayhtiö aikoo mm. käyttää tämän vuoden markkinointibudjetistaan 20 % sosiaalisiin medioihin. Viisi vuotta sitten vastaava luku oli 3 %. Coca-Cola myös luottaa vahvasti sisältöstrategiaansa, sillä toimitusjohtaja Muhtar Kentin mukaan yhtiö aikoo tuplata tuloksensa sen avulla vuoteen 2020 mennessä.
Nähtäväksi jää miten nopeasti Cokiksen opit sisäistetään Suomessa. Mitä isot edellä, sitä pienet perästä.
Lue aiheesta myös Suvin blogipostaussarja Sisältöstrategiat – mistä maailmalla puhutaan nyt? Content Strategy Forumista Lontoosta.
Katso Coca-Colan Content 2020 -videot, jotka on visualisoinut The Cognitive Media.

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas strategiasessio