Yksi suurimmista on poissa: Rolf Henriksson 1954–2020

Rolfin kiinnostus mainontaan oli niin kova, että hän tunnusti usein heräävänsä aamuyöllä ja aloittavansa optimoinnin odotellen muun perheen heräämistä. Seuraavana vuorossa oli perheelle kokkaus ja toimistolle lähtö. Pikkujoulujen paluumatkalla Rolf tunnusti, että tekisi tätä työtä vaikka ilmaiseksi.
Rolfin sydän oli täyttä kultaa. Hän oli aina valmis tukemaan kollegojaan. Hän auttoi muita oppimaan uutta ja piti työpaikan hyvää yhteishenkeä yllä. Rolf löysi kaikesta huumoria ja sai naurun hersymään avokonttorissa usein – oli kyseessä sitten itseltään yli hilseen menneet taukohöpötykset tai tarinat ”aiemman työuran” ajoilta. Rolf oli pohjaton lähde elämänsä matkalta kertyneille tarinoille, joita hän mielellään jakoi kollegoidensa kanssa.

– Eeva-Lotta

Rolf oli hyvin tarkka yksityiskohtien suhteen, ja hän vei työn kuin työn loppuun omistautuneesti. Hän oli ylpeä siitä, mitä teki, opetti mielellään muita ja puhui markkinoinnin merkityksestä kaikille yrityksille. Vaikka hän otti työnsä hyvin tosissaan, hän hymyili aina ja sai myös muut hymyilemään. Hän vitsaili usein jäävänsä pian eläkkeelle, vaikka oli vaikea kuvitella, että hän olisi koskaan luopunut mainosmaailmasta. Rolf oli hyvin empaattinen ja kiinnostunut työkavereiden kuulumisista ja voinnista.

– Jasmin

Rolf oli koko joukon nuorekkain ja innokkain oppimaan uutta. Jokaiseen päivään kuului asioiden opiskelu, testaus, Youtube-videot ja uutiskirjeet. Hän ei myöskään pantannut osaamistaan, vaan jakoi kertynyttä viisautta työkavereille ja asiakkaille. Lisäksi hän koulutti kymmenissä koulutustilaisuuksissa.

Rolf oli varmaankin intohimoisin tuntemani Google Ads -tekijä. Olen usein miettinyt, että kun olen itse yli 60-vuotias, haluan olla samanlainen kuin Rolf: nälkäinen oppimaan uutta ja kehittymään. Hän sanoi arvostavansa Tuloksen työyhteisön monimuotoisuutta ja että “nää nuoret on kyl kovia tyyppejä”. Olen täysin samaa mieltä.

Rolf was my mentor and good colleague. He was one of the most hard working people I have ever met. A kind and loyal person with a good heart and a bright mind. He taught and helped me with so many things. He was a true mentor and a role model. He used to say in the afternoon: “grabbar ska vi ta lite brenkku” or “där sitter den”. He was able to put a smile on everyone’s face. His greatest legacy is his encouragement to others to achieve and learn more.

– Michaela

Muistan, että Rolf on kertonut pitävänsä ainoaa kultalevyään talon paraatipaikalla vessan seinällä. Rolf oli todella huolehtivainen työkaveri – hän kyseli usein, onko ihmisillä kaikki hyvin ja joskus, kun firmalla oli vaikeampaa, kysyi, voisiko hän auttaa jotenkin tai tehdä asioita eri tavalla.

– Tatu

Omien sanojensa mukaan Rolfilla oli addiktiivinen luonne, joka johti vaikeuksiin. Opiskeluaikoina hän törmäsi niin väkevään paheeseen, että se vei täysin mennessään. Yksi vuosi hujahti niin että opiskelut jäivät ja tämä uusi innostus vei kaiken ajan. Pahe oli bridgen peluu. Google Ads oli kuitenkin paljon koukuttavampi ja palkitsevampi.
Rolfilla oli mahtava asenne Google Adsiin. Hän suhtautui siihen kuin peliin, johon hän oli koukussa. Hän käytti sitä myös mobiilisovelluksena ja kertoi ”pelaavansa” sitä kotona iltaisin.

– Joonas

Rolfin tietämys ja omakohtaiset muistot eri asioista olivat ihailtavan laajat. Kun käytiin lounaalla yhdessä, hän kertoi aina historiaan liittyviä juttuja: ”Maailmansodan aikana tohon rakennukseen lensi muuten pommi suoraan sisään seinästä!” Koski keskustelu mitä aihetta tahansa, hän pystyi täydentämään sitä ja kertomaan aiheesta omia tarinoita: vitamiinit, ruokavaliot, politiikka, työelämä, johtaminen, Google Ads, matkustelu, valokuvaaminen – you name it!

– Kati

Kun takana on pitkä työhistoria muun muassa norjalaisilta öljynporauslautoilta ja TV Shopin pyörittämisestä, niin osaa suhtautua asioihin aika lailla paremmalla perspektiivillä. Rolfilla oli aina aikaa auttaa muita, tarinoida ja sparrata. ”Kysy, kysy, kysy!” oli hänen viestinsä uusille asiantuntijoille. Kuulemma kun on nuorena kantanut Kalleen omakotitalon verran niin ei vanhana ole enää niin kiire.
Aina, kun mentiin asiakaspalaveriin tai koulutusta pitämään, Rolf kertoi eri kaupunginosista tarinoita. Esimerkiksi kerran, kun mentiin Ruoholahden ohi, hän tiesi kertoa: ”Tätähän ei ennen 60-luvun puoliväliä edes ollut, ja tämä on käytännössä tehty meren päälle yhdistymään Länsiväylään. Tässä oli aikanaan tavarasatama, jossa nuorempana olin kesätöissä. Varmaan vieläkin selkä rikki niistä hommista!” Rautatieasemalla hän kertoi, kuinka kerran juna tuli läpi seinistä asemalle, kun hävis jarrut lopussa. Oli hauska kuunnella näitä juttuja.

– Tommi

Rolf vitsaili aina eläkkeelle jäämisestä, vaikka ei hän olisi varmaankaan koskaan eläkkeelle jäänyt kuin pakon edessä. Hän kuitenkin heitti siitä aina huulta. Kun muut puhuivat toimistolla oudosta aiheesta tai kun kaikki ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, Rolf saattoi tokaista yhtäkkiä: ”Mä lähen eläkkeelle!”

– Kaisa

Rolf osasi myös nauttia elämästä matkustellen perheen kanssa. Lounaat olivat usein erikoisia: joko pussikeittoa tai mättöannos grillikylkeä. Lounaan jälkeen maistui päiväunet jollakin toimiston sohvista. Iltapäivärutiineihin kuului myös Himalajan suolaveden nauttiminen.
Vaikka tunsimme Rolfin pääosin toimistolla, oli hän ennen kaikkea rakastava isä ja puoliso.

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio