Vinkkejä kivijalalle – Lisää asiakkaita verkosta, ilmaiseksi!

Minulla oli kunnia osallistua ClickZ Live New York -seminaariin juuri ennen pääsiäistä. Haluan jakaa saamiani oppeja, sillä toinen toistaan innostavammat puhujat jakoivat mittaamattoman arvokasta tietoa. Sain muun muassa vinkkejä, joilla voi helposti ja nopeasti nostaa kivijalkamyymälän asiakasmääriä hakukoneoptimoinnin avulla.

En millään voi jakaa kaikkea seminaarissa kuulemaani tärkeää yhdessä kirjoituksessa, joten päätin tällä kertaa tarjota jotain teille, joiden usko verkkopalveluihin on vielä olematon. Haluan kertoa teille lokaalista SEO:sta, eli paikallisesta hakukoneoptimoinnista ja korostaa sen tärkeyttä.

Miksi kivijalka tarvitsee hakukoneoptimointia?

Useat sortuvat ajattelemaan, että verkkopalvelu ja sen löydettävyys Google-hauissa on toissijaista, mikäli asiakkaita ei palvella verkossa millään tavalla. Helposti ajatellaan, että ”kyllä meidät löydetään, olemme olleet samalla paikalla vuodesta -75”.

Halusin tällä kirjoituksella herätellä heitä, jotka eivät usko olemassa olon olevan yhä enemmän kiinni löydettävyydestä – ja tarkemmin ottaen, hakukonelöydettävyydestä. Haluaisitko kampaamoalan yrittäjänä löytyä alla olevilla hakulausekkeilla?

Kuva 1. Google haku: Kampaamo Kamppi (yli 2500 hakua vuodessa)

Hakutulos Kampaamo Kamppi

Kuva 2. Google haku: Kampaamo Helsinki (yli 19 000 hakua vuodessa)

Hakutulos Kampaamo Helsinki

Katositko kartalta?

Google julkaisi Pigeon-nimisen algoritmipäivityksen heinäkuussa 2014. Päivitys vaikutti olennaisesti paikallisiin hakutuloksiin ja tiheästi asutuissa kaupungeissa, joissa tarjontaa on paljon, päivitys oli merkittävä. Ravintoloita katosi kartalta yhdessä yössä. Voittajiakin oli, parhaimmat nousivat ensimmäiselle hakutulossivulle kaukaa, kolmannelta sivulta.

Pigeon-päivitys vyöryi Eurooppaan ja Australiaan juuri ennen joulua 2014. Jotkut ovatkin saattaneet huomata päivityksen aikaansaaman positiivisen vaikutuksen. Asiakkaat löytävät entistä herkemmin perille ja ehkä uusiakin on siunaantunut? Tähän on selityksensä: 94 % älypuhelinten omistajista käyttää puhelintaan tiedonhakuun! Varmista siis paikkasi kartalla ja tule löydetyksi paikallisissa hauissa.

5 helppoa keinoa lisätä kivijalan näkyvyyttä verkossa – ilmaiseksi!

  1. Mieti, mitä erityistä haluat tarjoat asiakkaalle mobiilissa?
    • Paikallisia tarjouksia
    • Pääsylipun/aterian tai vastaavan maksaminen etukäteen älypuhelimella
    • Puhelinnumero (klikattava) ja aukioloajat näkyvästi esille
    • Muuta?
  2. Luo Google MyBusiness -sivu
  3. Korosta sijaintia sisällön avulla
    • Kampaamo Hulmuava Tukka Helsingin Kampissa tarjoaa…
  4. Kirjoita alueesta rikasta sisältöä
    • Kampin korttelit…
  5. Hyödynnä arvostelusivustoja kuten YELP ja Tripadvisor
  6. BONUS-vinkki: Ota yhteyttä, mikäli haluat meidän auttavan liiketoimintasi takaisin kartalle!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *