Digitaalinen PR — Google-näkyvyyden superfood

Digitaalinen PR: perusteet

Digitaalinen PR tarkoittaa esimerkiksi kampanjaa, jossa laadukkaalla digitaalisella sisällöllä tavoitellaan samoja asioita kuin perinteisessä PR:ssä. Tavoitteena on tehdä yrityksestä ja sen tuotteista aiempaa tunnetumpia ja lisätä ihmisten myönteistä suhtautumista niihin. Digitaalisella PR:llä saavutetaan kuitenkin usein paljon, paljon enemmän.
Kun tällainen kampanja onnistuu, yhdellä sisältösivulla saadaan mediajulkisuuden ja sosiaalisen median näkyvyyden lisäksi myös premium-tason liikennettä sekä laadukkaita linkkejä sivustolle. Onnistunut digi-PR-kampanja onkin kuin gojimarjoilla höystetty terveyspirtelö: varsinaista superfoodia brändille ja Google-näkyvyydelle.

Onnistunut digi-PR-kampanja on kuin gojimarjoilla höystetty terveyspirtelö: varsinaista superfoodia brändille ja Google-näkyvyydelle.

Digitaalinen PR hyödyt infograafi
Kuva: Digitaalisen PR:n hyödyt

Käydään vielä läpi hyödyt yksitellen.

  • Ensiksi, sisältöösi viittaavat kirjoitukset mediassa ovat luonnollisesti erityisen arvokasta huomiota verrattuna maksulliseen mainontaan, sillä riippumaton uutisointi on kuluttajien silmissä yleensä mainontaa uskottavampaa.
  • Toiseksi, ansaitun mediahuomion ansiosta alkuperäistä sivua sekä siitä kirjoitettuja juttuja jaetaan yleensä sosiaalisessa mediassa.
  • Kolmanneksi, kun uutisoivat mediat linkittävät artikkeleissaan alkuperäiselle sivulle, voimme luonnollisesti odottaa sivustolle reilusti lisää liikennettä.
  • Viimeiseksi, medioista tulevat linkit ovat erittäin tehokasta polttoainetta sivuston Google-näkyvyydelle, sillä ne parantavat sivuston luotettavuutta Googlen silmissä.

Sivustosi saattaa saada tällaisen kampanjan avulla juuri sen verran linkkejä, että tiettyjen tärkeiden hakujen Google-sijoitukset paranevat.
 

Onnistunut digitaalinen PR – 5 vinkkiä

Miten tehdä sisältöä, joka saa sekä mediahuomiota että linkkejä? Alla tarjoan muutamia vinkkejä. Osa vinkeistä on konferenssin antia, osa perustuu omaan kokemukseeni.

1. Huolehdi, että sisältösi tuo lukijoille aidosti lisäarvoa

Ei ole uutta, että sisällön pitää olla kiinnostavaa, jotta media tarttuu siihen. Haluamme kuitenkin saada median paitsi uutisoimaan, myös lisäämään linkin alkuperäiseen sisältöömme. Linkin pyytäminen linkin vuoksi ei ole eleganttia, vaan alkuperäisen sisällön pitää tuoda lukijalle aidosti lisäarvoa.

Linkin pyytäminen linkin vuoksi ei ole eleganttia.

Tässä muutamia ehdotuksia sisällöistä, jotka tuovat lisäarvoa:

  • perusteellinen raportti, jossa on interaktiivisia graafeja
  • infograafi, joka kiteyttää hyvin käsiteltävän aiheen
  • interaktiivinen peli tai testi
  • interaktiivinen kartta tai hakukone, jossa voi tarkastella esim. tilastoja omalla asuinalueella

Ensin mainitusta esimerkiksi sopii vaikkapa oma blogipostaukseni, josta useat valtakunnalliset mediat kirjoittivat jutun ja linkkasivat jutuissaan myös alkuperäiseen sisältööni.
 

2. Keskity parantamaan jotain, joka sinulla jo on

Jos haluat tehdä datavetoisen sisällön (tutkimus, infograafi, jne), dataa ei yleensä kannata ryhtyä keräämään itse alusta asti. Jos omalla organisaatiollasi ei ole valmiina tarvittavaa dataa, tutustu esimerkiksi Tilastokeskuksen, Liikenneviraston, Maanmittauslaitoksen, Energiaviraston tai vaikkapa Leipätiedotuksen julkisiin tilastoihin. Suurella todennäköisyydellä kiinnostava tilasto löytyy jo valmiina. Muista viestinnän perusasia: Uutinen ei välttämättä ole uusi asia tai ilmiö, vaan uusi näkökulma johonkin tuttuun asiaan.
 

3. Tarjoa näkökulma valmiiksi toimittajille

Toimittajat ovat kiireisiä. Kannattaa kertoa avoimesti, miksi uutisesi on mielenkiintoinen ja miksi pyydät linkkiä alkuperäiselle sivulle. Kannattaa myös ottaa yhteyttä suoraan toimittajiin, jotka ovat aiemmin kirjoittaneet samantyyppisistä aiheista ja kertoa rehellisesti, miksi omasta mielestä sinun uutisesi saattaisi kiinnostaa toimittajaa.
 

4. Panosta siihen, miten lukija voi samaistua sisältöösi

Tieto itsessään on harvoin riittävän mielenkiintoista. Kun teet laadukasta sisältöä, jolla arvelet olevan arvoa median silmissä, panosta ajankäytössäsi siihen, miten saat tiedostasi mahdollisimman helposti samaistuttavaa. Mikä tiedossasi on mielenkiintoista, innostavaa, pelottavaa tai hauskaa?
 

5. Palkkaa erityisen sisukkaita ihmisiä

Digitaalinen PR on riskibisnestä siinä missä monet muutkin markkinoinnin toimenpiteet. Kaikki kampanjat eivät onnistu toivotulla tavalla, vaikka toki sisältöjä voi aina hyödyntää vierasblogeissa ja uutiskirjeissä, jos ne jostain syystä eivät saavuttaisikaan toivottua mediahuomiota ja linkkikertymää. Lontoossa konferenssiesiintyjien puheissa vilahteli sana ”grit” eli sisu. Erään maineikkaan digitaalisen markkinoinnin toimiston toimitusjohtaja kertoi puheenvuorossaan valitsevansa luovien kampanjoiden tekijöiksi ihmisiä, joiden CV:ssä näkyy luovuuden lisäksi todisteita erityisestä sinnikkyydestä ja kyvystä kohdata vastoinkäymisiä.

Digitaalinen PR on mainio keino saada yhdellä kärpäslätkän harkitulla heilautuksella monta erittäin arvokasta asiaa.

Digitaalinen PR on mainio keino saada yhdellä kärpäslätkän harkitulla heilautuksella monta arvokasta asiaa. Haluatko näkyä paremmin Googlessa? Haluatko brändillesi lisää medianäkyvyyttä? Myöntävä vastaus edellisiin lienee ilmiselvä. Satutko lisäksi istumaan arvokkaan data-arkun päällä, josta saa leivottua kiinnostavan, inhimillisen uutisen interaktiivisine elementteineen? Jos kyllä, mitä vielä odotat?

Laita verkkoliiketoimintasi kasvuun

Varaa nyt tehokas lietsontasessio