Tommi Mäkelä
Tommi on Tuloksen uusi myyntivahvistus – laaja-alainen kokemus ICT-palveluiden myynnistä ja markkinoinnista antaa hyvät lähtökohdat myös hakukoneoptimoinnin palveluiden tunnetuksi tekemiselle. Tommi oli aikoinaan mukana perustamassa pörssiin listautunutta ICT-yritystä 90-luvun lopulla ”nettihuuman” kaudella.
Tommi myi ensin itsensä Tulokseen, vaikka yritykseen ei varsinaista myynnin osaajaa etsittykään.

“Tuloksen palveluiden myynti on erityisen palkitsevaa – vihdoinkin tehdyn investoinnin ROI voidaan mitata ja perustella asiakkaalle.
Lisäksi pääsen kehittämään jopa täysin uusia bisnesmalleja yhdessä asiakkaiden kanssa. Olin 90-luvun puolivälissä perustelemassa asiakkaille www-sivujen hyötyjä – nyt eletään jälleen uutta pioneerikautta kun asiakkaille kerrotaan Googlen kärkisijoitusten merkityksestä liikevaihdon kasvattamisessa.”
Tommi on koulutukseltaan KTM ja hänellä on lisäksi maisterin tutkinto meriarkeologiasta (M.A.).
Ota yhteyttä Tommiin
Soita: 050 329 2220
tommi.makela@tulos.fi


