Tiedote toi 575 % enemmän käyntejä
Lehdistötiedotteen lähettäminen on vakiintunut käytäntö uuden tuotteen tai palvelun lanseerauksen yhteydessä. Valitettavan usein tiedote kuitenkin tehdään nopeasti ja sen tavoitteita suuremmin miettimättä.
Tiedotteen päätarkoitus on yleensä tunnettavuuden parantaminen, mutta verkkosivujen osalta sellaiseksi voidaan myös laskea kävijämäärien lisääminen. Onnistuessaan yksikin tiedote voi tarkoittaa useiden tuhansien eurojen arvoista ilmaista liikennettä.
Tuloksia Rantapallon tiedottamisesta
Syyskuun alussa matkailusivusto Rantapallossa otettiin käyttöön uusi palvelu, jonka tarkoituksena on auttaa kävijöitä löytämään helposti suurimpien matkanjärjestäjien äkkilähdöt. Tiedote palvelusta valmisteltiin huolella ja lähetettiin lehdistölle ja verkkomedioille tiistaina 7.10.2008.
Jo tunnin sisällä tiedotteen lähettämisestä siihen olivat tarttuneet sekä MikroPC-lehti että Helsingin Sanomat. Myöhemmin palvelusta oli uutisointia erilaisissa maakuntasanomalehdissä, Markkinointi & Mainonta -lehdessä ja Radio Aallossa.

Kuten tilastoista näkyy, on tiedotteen lähettämispäivän kohdalla suurin piikki. Kun normaalisti Rantapallossa noin 2 000 – 2 500 käyntiä päivässä, oli tiedotepäivän tulos noin 17 000 käyntiä. Siis 575 % prosenttia enemmän kuin vilkkaana normaalipäivänä.
Jos haluaisi ostaa vastaavan määrän käyntejä Googlen hakusanamainonnan avulla, olisi kustannus yli 2000 euroa!
Miten pitkälle tiedote kantaa?
Kuten Rantapallon tilastoista näkyy, on kyseessä yksittäinen isompi piikki. Kävijämäärät laskivat tasaisesti seuraavina päivinä kohti normaaliarvoja.
Aiempien kokemusten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että vaikka nopeasti reagoivien verkkojulkaisujen aiheuttama piikki näkyy heti, seuraa niitä hitaammin reagoivista kuukausilehdistä tulevat kävijät.
Samoin kävijämääriä nostaa verkkojulkaisusta saatujen linkkien mahdollisesti aiheuttama hakukonenäkyvyyden parantuminen.
Ja mikäli palvelu on vastannut kävijöiden odotuksia, tulevat he varmasti takaisin uudelleenkin.
Disclosure: Rantapalloa pyörittää kirjoittajan omistama Tuk Tuk Media Oy.
Piditkö artikkelista?
Voit lukea kommentteja ja lisätä oman kommenttisi ja vielä tilata tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.
Tilaa Tuloksen artikkelit RSS-syötteenä, niin pysyt ajantasalla digitaalisessa markkinoinnissa, tai tilaa samat artikkelit sähköpostiisi alla olevalla lomakkeella.
Kommentit
2 kommenttia artikkelista “Tiedote toi 575 % enemmän käyntejä”



7.1.2009 22:01 kotiteatteri -blogi http://tekniikanihmelapsi.com
Eikö yksi tärkeä osa-alue ole myös linkit joita sivustolle saatiin isoilta mediasivuilta. Huomasin, että monet vielä käyttivät hyvää ankkuria omissa uutisissaan linkittäessään rantapalloon, joten googlen sijoitukset varmasti nousivat myös hakusanalla äkkilähdöt.
Kävijäryntäys on kyllä ollut melkoinen
.sami..
17.2.2009 19:21 Miika http://www.onet.fi
Kiitos mielenkiintoisesta artikkelista, kävijämäärän lisäys on tosiaan ollut melkoinen!
Rantapallo.fi on kyllä hyvä sivusto, sitä on tullut itsekin käytettyä, enimmäkseen äkkilähtöjen etsimiseen.