Tulos Enemmän oikeita asiakkaita verkosta

Google havaitsee semanttisia kytköksiä nyt myös suomen kielellä

Havaintojemme mukaan Google on alkanut huomioida sanojen semanttisia kytköksiä myös suomen kielellä.

Englanninkielisillä sivuilla Google on jo vuosia huomioinut sanojen semanttisia suhteita, kun se on määrittänyt sivun hakukonesijoitusta teemaan kuuluvalla hakulauseella.

Jos esimerkiksi sivulla esiintyy sana trout (taimen) tai fish, Google päättelee että sivu voisi liittyä myös sanaan fishing. Eli myös sana trout voi auttaa sivua sijoittumaan paremmin hakusanalla fishing.

Googlen “semanttinen haku”

Laittamalla hakusanan eteen tilde-merkin (~) voi testata, miten Google hahmottaa suomenkielisten sanojen semanttisia suhteita. Tällöin Google näyttää tuloksissa lihavoituna ne sanat, jotka se katsoo hakusanaan liittyviksi.

google-haku-tilde-kala

Yllä olevasta kuvasta näkyy, että Googlen mielestä sanat “kalastus” ja “lohi” liittyvät hakusanaan “kala”. Tärkeä tieto, että hauki on kala, ei ole kuitenkaan Googleen uponnut (mikä selviää kun tuloksia selaa eteenpäin).

Testailemalla erilaisia tilde-hakuja huomataan, että ilmiö toimii vielä varsin rajoitetusti suomen kielellä.

Miten hakukoneoptimointi huomioi toisiinsa liittyvät sanat?

Uutisen ei pitäisi erityisemmin vaikuttaa hakijaystävällisten tekstien kirjoittamiseen. Sivun sisäinen hakukoneoptimointi ei siis juuri muutu, jos se on tehty hyvin tähänkin mennessä.

Synonyymien ja aihepiirin sanojen käyttäminen on ollut tähänkin asti järkevä käytäntö optimoinnissa: ne tuovat kävijöitä paitsi mahdollisesti itsellään niin myös ennalta arvaamattomilla sanayhdistelmillä ja ne tekevät kieliasun muutenkin luontevaksi.

Linkityksessä sanojen kytkökset voidaan huomioida: sen sijaan että linkkiteksteissä käytettäisiin aina samoja tärkeitä avainsanoja, voidaan tilde-haulla löytää niitä varten vaihtoehtoisia termejä aiheesta. Siten Googlelle muodostuu “semanttisempi” ja tasapainoisempi kuva linkkien kohdesivusta, ja ylioptimoinnin riski pienenee.

Arttu Raittila

Artun uusimmat kirjoitukset:

Piditkö artikkelista?

Voit lukea kommentteja ja lisätä oman kommenttisi ja vielä tilata tämän artikkelin kommentit RSS-syötteenä.

Tilaa Tuloksen Blogin RSS-virta Tilaa Tuloksen artikkelit RSS-syötteenä, niin pysyt ajantasalla digitaalisessa markkinoinnissa, tai tilaa samat artikkelit sähköpostiisi alla olevalla lomakkeella.

Arvostamme yksityisyyttäsi.

Kommentit

3 kommenttia artikkelista “Google havaitsee semanttisia kytköksiä nyt myös suomen kielellä”

  1. 23.4.2009 20:37 Uudistuksia Google-haussa http://www.tulos.fi/artikkelit/google-haku-uudistuu/


    [...] Kuukausi sitten uutisoimme, miten Google on alkanut hahmottamaan sanojen semanttisia yhteyksiä myös suomen kielellä. [...]

  2. 3.6.2009 15:55 Mr. Spam http://www.valkokangas.net


    Erittäin mielenkiintoinen artikkeli, kiitos. Huomasin taannoin saman myös joillakin meidän alaamme liittyvillä hakusanoilla, mutta tuo “kala” -> “lohi” esimerkki oli hyvä.

    [Edit: Nimimerkki muutettu sopivammaksi.]

  3. 27.11.2009 17:52 Arco http://www.arcologodesign.fi/logon-suunnittelu.html


    Mielenkiintoista että google osaa yhdistää sanat kala ja lohi, mutta ei esim sanoja suunnittelu ja suunnittelulla..
    Kiitos artikkelista!

Kommentoi

pakollinen

pakollinen, mutta ei tule näkyviin

Tuomme sivuillesi kävijöitä ja muutamme heidät asiakkaiksi. Tulos.

Copyright Tulos Helsinki Oy 2008-2010.